Suomen nuorisoyhteistyö Allianssin blogi haastaa nuoria miettimään YK:ta sekä maailmanmenoa. Mitä YK tekee? Keitä se koskettaa? Mitä maailmalla tapahtuu? Ja miten se liittyy nuoriin? 7 kirjoittajaa, 7 näkökulmaa.

9/27/2006

Ihmisiä YK:lla, osa I

YK:lla liikkuu oikeastaan kahdenlaisia ihmisiä, kuuluisia ja vähemmän kuuluisia. Viimeksi mainittuja on tietysti huomattavasti enemmän, mutta omistetaanpa nyt tämä kirjoitus niille kuuluisammille, kun YK itsekin on ollut tavallisesta enemmän otsikoissa mm. yleiskokouksen 61. istuntokauden alettua.

Ministeriviikon aikana YK:n päämajassa on pyörinyt paljon mediasta tuttuja kasvoja, niiden joukossa entisiä ja nykyisiä valtionpäämiehiä. Joka syyskuu uuden istuntokauden alkaessa on presidenttien, ulkoministerien ynnä muiden maailman silmäätekevien pakattava laukkunsa ja reissattava New Yorkiin tapaamaan kollegoitaan sekä selostamaan maansa sisäpoliittisia ja mielellään myös ulkopoliittisia prioriteetteja tv-kameroille sekä haukottelevalle yleiskokousyleisölle.

Matka YK:n päämajaan voi kuitenkin käydä hyvin kalliiksi muutenkin kuin tehtyjen lentokenttäostosten vuoksi. Virka saattaa nimittäin mennä alta kun on poissa kotoa, kuten sai karvaasti kokea nyt-jo-ex-pääministeri Thaksin Shinawatra. Täällä New Yorkissa on helppoa pysyä jokseenkin pihalla Suomen asioista, mutta tietääkseni koto-Suomessa ei oltu viime viikolla aivan yhtä aktiivisia kuin Thaimaassa...;)

Pari viikkoa sitten päämajassa piipahti myös näyttelijä George Clooney, vedotakseen siellä turvallisuusneuvoston jäseniin Sudanin tilanteen pikaisen ratkaisemisen puolesta. Epäilemättä aiheen vakavuudesta johtui, että kyseinen herra näytti paljon vakavammalta kuin normaalisti (eli tietysti elokuvissa!). Clooneya ja ööh... Sao Tomen ja Principen presidenttiä lukuunottamatta en ole törmännyt täällä mitenkään häkellyttävään määrään kuuluisuuksia. Jos yksi viikko vuodessa jätetään pois laskuista, YK:n käytäviä ja savuisia kahviloita kansoittavat kuitenkin aivan tavalliset ihmiset: eri ikäiset, kokoiset ja väriset. Ja he tietysti ovatkin niitä oikeasti kiinnostavia ihmisiä, sillä heihin ei pääse tutustumaan katsomalla tv:tä tai lukemalla lehtiä.

9/20/2006

YK:n merkitys ja haasteet kasvussa

YK:n 61. yleiskokous avattiin tällä viikolla New Yorkissa. Koko EU:n yhteisen puheen avajaisissa piti puheenjohtajamaan edustajana Tasavallan presidentti Tarja Halonen. EU-puheenjohtajuuden myötä Suomi saa huomiota kaikilla tärkeillä maailman näyttämöillä.

Maailmalla riehuvista kriiseistä johtuen YK:n merkitys kansainvälisessä politiikassa on jälleen kasvussa. Tiistain Financial Times analysoi YK:n tilannetta todeten, että sillä riittää töitä Libanonista Iraniin, Pohjois-Koreasta Darfuriin ja Palestiinan territorioihin, puhumattakaan pienemmistä kriiseistä Afrikassa, Haitilla ja Itä-Timorissa. YK-mandaattien kasvaessa myös rauhanturvaajien määrä on kasvamassa ennennäkemättömän suureksi; mikäli Darfurin operaatio toteutettaisiin ehdotetulla tavalla YK:lla tulisi olemaan yli 100 000 rauhanturvaajaa lähes 20 maassa. Huikea haaste.

Financial Timesin mukaan YK:n ongelma ei enää olekaan se, että se sivutettaisiin maailman kriisitilanteissa vaan se, että sitä pyydetään tekemään liian paljon ja liian nopeasti, ilman että sille annetaan riittäviä resursseja tehtäviensä toteuttamiseen. YK:n kapasiteetti ei ole kasvanut tehtävien kerääntymisestä huolimatta ja rahoitusriita on jatkuva. Järjestön suurin rahoittaja Yhdysvallat on sitonut rahoituksensa YK:n uudistamisvaatimuksiin.

Maailma kuitenkin kääntyy YK:n puoleen sen vajavaisuuksista huolimatta, koska muita, joiden puoleen kääntyä, ei ole.

Financial Times nimeää YK:n neljäksi suurimmaksi tulevaisuuden haasteeksi
1) Uuden YK:n pääsihteerin nimeämisen, jonka ominaisuuksiin kuuluisi yhdistelmä vaikuttavasta diplomaatista ja tehokkaasta johtajasta (nimetään vuoden 2006 lopussa)
2) Turvallisuusneuvoston uudistamisen ja laajentamisen
3) YK:n hallinnon uudistamisen
4) Rauhanturvaamisen kasvavien tarpeiden tyydyttämisen

Siinä haastetta kerrakseen. YK:n tarve vain kasvaa.

(Lähteenä käytetty: Mark Turner: Battered UN returns to centre stage as mandates mount, Financial Times 19.9.2006)

9/13/2006

Lisääntymisterveyttä osa II

Miltä meistä suomalaisista tuntuisi ja millainen meidän elämämme olisi, jos meillä ei olisi lisääntymisterveysoikeuksia? Eli että emme saisi tietää omaan seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista, käyttää terveyspalveluja, ehkäisyä ja elää muutenkin tietoista, turvallista ja terveellistä henkilökohtaista elämää? Tai että emme voisi itse päättää omasta seksuaalisesta käyttäytymisestä ja lisääntymisestämme. Tällainen on maailman enemmistön nuorten, varsinkin nuorten naisten tila. Seksuaalioikeuksia ja lisääntymisterveyttä rikotaan monin eri tavoin ja valitettavasti on niin, että yleensä miehet aiheuttavat oikeuksien menettämisen.

Jatkan hieman tässä kirjoituksessa siitä minkä aloitin edellisessä tekstissäni. Kuten olen tuonut monta kertaa esille, lisääntymisterveysasiat ovat erittäin tärkeitä ja jopa puolet YK:n vuosituhattavoitteista liittyy niihin. Ne ovat perusoikeuksia ja etenkin nuorten naisten itsemääräämisvaltaan liittyviä asioita, joiden puolesta on tehtävä töitä väsymättä.

Yksi tilaisuus, jossa tätä asiaa käsiteltiin, oli Suomen Väestöliiton järjestämä nuorten lisääntymisterveysaiheinen kokoontuminen aasialaisille ja eurooppalaisille nuorille poliittisille toimijoille ASEM6-huippukokouksen yhteydessä, jossa siis Euroopan ja Aasian valtionjohtajat tapasivat. Me nuoret päätöksentekijät teimme oman esityksemme ASEM:lle lisääntymisterveysasioiden huomioimiseksi entistä enemmän heidän asialistallaan.

Euroaasialaisessa nuorten päättäjien joukossa oli nuoria kansanedustajia mm. Malesiasta, Filippiineiltä, Aserbaizanista ja Moldovasta sekä lisäksi iso joukko muita järjestö- ja poliittisia toimijoita mm. Nepalista, Kamputseasta ja Thaimaasta.

Meillä Suomessa Väestöliitto koordinoi nuorisoryhmää, jossa kaikki poliittiset nuorisojärjestöt ovat edustettuina, itse edustan Keskustanuoria. Ilman tätä ryhmää en varmaan itsekään kiinnittäisi näin paljon huomiota lisääntymisterveysasioihin, jotka tuntuvat aina ajankohtaisilta niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Nuorten aasialaisten ja eurooppalaisten päätöksentekijöiden laatima julistus on luettavissa omilta nettisivuiltani.

9/06/2006

GLOBAL EGOISM

I tidningen kräver Kofi att Israel häver blockaderna runt Libanon och Gazaremsan. Han konstaterar också att en förutsättning för någon form av fred och stabilitet är erkännandet av en palestinsk stat. Och att det palestinska folkets lidanden inte får glömmas nu då världen fokuserar på Libanon (det samma kunde man ju i och för sig säga om folkets lidanden i Irak och Afghanistan, i Kongo och för att inte tala om alla ’osynliga’ konflikter, de som media inte ids rapportera om, typ alla de i ’the country of Africa’).

Men Minna (som hade kommenterat mina senaste skriverier – kolla in hennes kommentar!) har ju rätt i att FN inte bara är Kofi, utan också i allra högsta grad medlemsstaterna. Men i den eviga diskussionen om maktfördelningen i FN blir ju Kofi symbolen för FN som institution och sedan reduceras på nåt vis massan av medlemsstater till att symboliseras av några mer eller mindre lyckade statsöverhuvuden, många av dem rena rama skitstövlarna, eller i alla fall rena egoisterna. Och någonstans är den där egoismen kanske kärnan i FN-problematiken, om man nu skall kalla det egoism. Statsöverhuvudenas jobb är ju faktiskt att tänka på det egna landet och försvara dess intressen – på nåt plan är det ju därför de är valda. Tyvärr frontalkrockar bara de egna intressena lite väl ofta med det internationella samfundets ädla tankar om fred och solidaritet och millenniemål. Och sedan sitter man där och debatterar och funderar och skriver om och föreslår och tar tillbaka och ändrar och hur man än vrider och vänder på det hela så är den enas frihetskämpe terrorist i den andras ögon. Och tvärtom. Och så har dessutom vissa vetorätt. Efter dagens möte om lärarfortbildningar med fokus på global fostran är jag beredd att se det som det första steget – mera global fostran åt barnen!

Postad av ANTONIA

9/04/2006

Kansainväliset lastenvahdit

Aloitin tällä viikolla uudessa työssäni Euroopan parlamentissa, Brysselissä. Heti ensimmäisellä viikolla pääsin seuraamaan keskustelua Libanonista parlamentin ulkoasiainvaliokuntaan. Viimekesäisestä YK-kokemuksesta oli hyötyä keskustelua seuratessa - kansainvälisen oikeuden sanasto on tarpeen myös täällä.

EU:lla ja YK:lla on oma erityinen suhteensa, koska käytännössä EU ei ole YK:n jäsen vaan jokainen unionin jäsenvaltio itsenäisesti on myös YK:n jäsenvaltio. Periaatteessa EU pyrkii kuitenkin YK:ssa puhumaan yhdellä (puheenjohtajamaan eli tänä syksynä Suomen) suulla, aina siinä onnistumatta. Kuitenkin EU on tälläkin hetkellä YK:n ja monenkeskeisen diplomatian tärkein puolestapuhuja. Esimerkiksi Yhdysvaltoja kiinnostaa enemmän kahdenvälinen diplomatia kuin YK:n uudistaminen toimivammaksi.

Libanonin kriisin jälkityössä EU:n rooli jälleen korostuu. Parlamentin ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa monen parlamentaarikon huulilla olikin kysymys siitä, miksi EU aina on se, joka maksaa viulut ja kokoaa sirpaleet siinä vaiheessa, kun paikat ovat hajalla? Missä on muiden rikkaiden maiden vastuunkanto? Milloin maksajan rooliin tarjoutuisi Yhdysvallat tai Lähi-idän tapauksessa Israel? Joku mepeistä taisi esittää vertauksen siitä, että miksi ei konfliktien jälkitilanteissa voitaisi ottaa oppia ympäristöpolitiikan periaatteesta ”saastuttaja maksaa”? Miksi tässä tapauksessa ei ”pommittaja maksaa”?

On tottakai hienoa, että EU voi esiintyä rauhanrakentajana, joka kriisin jälkeen onnistuu palasten keräämisessä ja palapelin uudelleenkokoamisessa, mutta onko tuon imagon ylläpito sen hinnan arvoista - tai edes moraalisesti oikein? Kenen oikeastaan pitää kantaa vastuu kustannuksista, kun isot pojat leikkivät aseilla? Onko EU jonkinlainen lapsenvahti, joka antaa lasten leikkiä aikansa ja tulee sitten korjaamaan sotkut?

Itse asiassa EU - ja samassa YK - taitavat olla aika huonoja lastenvahteja, koska hyvä vahti saisi leikin loppumaan ajoissa. Sen sijaan nyt lastenvahtien joukko keskittyy keskenään tappelemaan siitä, missä vaiheessa leikkiin pitäisi puuttua. Juuri tämä on ongelma, joka EU:lle - ja YK:lle - kansainvälisissä kriiseissä maksaa eniten. Tarkemmat säännöt isojen poikien leikeistä, leikkikaluista ja niiden käytöstä sekä kaikkien moraalinen velvollisuus sääntöjen kirjaimelliseen noudattamiseen ovat edelleen tavoittamaton unelma.

YK:lla on edelleen tehtävää.

 

Kävijätilasto